Sähköntuotanto Yhteistyötä sähköntuotannossa ja kapasiteetin kasvattamisessa Kymppivoima Oy on sähköntuotannon ja sen kehittämisen asiantuntijaorganisaatio, joka omistaa tuotanto-osuuksia eri voimalaitoksista. Energia-ala vaatii mittavia investointeja sekä riskienhallintaa. Kymppivoima Oy on sähköyhtiöomistajilleen kanava olla yhteisvoimin mukana merkittävissä kotimaisissa ja pohjoismaisissa sähköntuotantohankkeissa. Kymppivoima toteuttaa myös omistajiensa edunvalvontaa energia-alan päätöksentekofoorumeissa ja ottaa kantaa toimialaa sääteleviin rajoituksiin ja säädöksiin. Tuotanto-osuudet Kymppivoimalla on yhteensä 326 MW:n edestä tuotanto-osuuksia 19 eri voimalaitoksessa. Yritys osallistuu omistamiensa tuotantoyhtiöiden hankkeisiin sekä kehittää itsenäisesti omaa tuotantoaan. Kymppivoiman tavoitteena on lisätä uusiutuvien ja päästöttömien energiamuotojen osuutta tuotanto-osuuksissa. Kymppivoima Oy on EPV Energia Oy:n kolmanneksi suurin omistaja. EPV Energian kautta Kymppivoimalla on tuotanto-osuuksia mm. tuuli-, vesi- ja ydinvoimasta. Kymppivoima Oy on Pohjolan Voima Oy:n kolmanneksi suurin omistaja. Pohjolan Voiman kautta Kymppivoimalla on tuotanto-osuuksia muun muassa ydin- ja lämpövoimasta. Kymppivoima Hydro Oy on Kymppivoima Oy:n sataprosenttisesti omistama tytäryhtiö. Kymppivoima Hydro omistaa norjalaisen Tikraft AS:n, joka kehittää pienvesivoimaa Norjassa. Yhtiö omistaa EPV Energia Oy:n ja Helen Oy:n kanssa tasaosuuksin Voimapiha Oy:n, jolla on vesivoimatuotantoa Ruotsin Indalsälvenissä.